UNI

on hiljaista

hataralla lautalla makaan matalan virran vietävänä
jääkylmän veden pohjassa on pyöreitä harmaita kiviä
minun kuvani sen pinnassa

viileä henkäys värisyttää hiljaa alastonta vartaloani
kuin veden pintaa
niin itse kuolema huokailee ylläni

pohjan kivistä muodostuvat kasvot
siniset silmät
katsovat suoraan omiini
sinun surumielinen hymysi

virta kuljettaa minut hiljaa ylitsesi
ojennan kättäni sinua kohden
sormeni koskevat vain kylmiä kiviä

suljen silmäni
kuolema suutelee niskaani

RANNALLA

rannalla makaan vieressäsi
tunnen sinut selkääni vasten
hengityksesi kevyt kosketus niskassani

merituuli puhaltaa kuin yrittäen liittää meidät yhteen

aika juoksee
menen tuulen mukana