sunnuntai 30. marraskuuta 2008

PUHELU

Puhelimessa sinä.
Makaan sängyssä
ja tuijotan katon varjoja.
Yritän keksiä sanottavaa.
En halua lopettaa tätä puhelua,
mielummin kuuntelisin
vaikka vain sun hengitystä.

Haluasin huutaa.
Tule järkiisi!
Rakasta mua!
Tai sitten että:
Olet superääliö.
Vihaan sua!

Nyrkit puristuu yhteen
Kuinka vaikeaa kaiken pitää olla?
Lakanassa ryppyjä.
Puhelun 101. minuutti.

Kerro sinä nyt mitä tehdään.
Päätä itse.
Mun päätökset ei pidä kuitenkaan.
Helvetin kissankarvoja paidanhihassa.

Vitut sinä mitään osaa päättää!
Vittuako minä tässä sua kuuntelen.
Lopeta toi arpominen. Vittu.

Emmä mitään enää haluu puhuu.
Emmä tiiä saatana.

Hyvää yötä älä soita enää ikinä.

Nyt muistan sut aina
kun makaan sängyssä
ja katselen katon varjoja.
Vittu.

Ei kommentteja: